4.5.2020
16:14
Uutiset / Kokkolan Keilailuliitto
Johtokunnan päätökset koskien kevään kilpailuja
Keilahalli on joutunut olemaan jo suljettuna lähes kaksi kuukautta, kuten myös muutkin keilahallit ympäri Suomen. Tämä tarkoittaa että kaikki kilpailutoiminta on pysähtynyt kokonaan ja kevään arvokisoja on siirretty syksylle. Suomen Keilailuliitto keskeytti myös kaikki joukkuepelit tältä kaudelta, eikä mestaruuksia jaeta.
Kokkolan Keilailuliitto on päättänyt seurata Suomen Keilailuliiton päätöksia ja keskeyttää Kokkolan sarjapelit tältä kaudelta. Mestaruuksia ei jaeta tänä vuonna Paikallissarjassa, eikä myöskään Puulakisarjassa. Paikallissarjassa jaettavat palkintorahat jaetaan tämän hetkisen tilanteen mukaan, kierrosmääriä katsoen. Suomen Keilailuliitto maksaa myös palkinnot Valtakunnansarjoissa tämän hetkisten tilanteiden mukaan.
Viikkokisat ja Erikoiskisat päättyvät myös tältä kaudelta. Meneillä oleva BCK:n Erikoiskisa joutuu myös keskeytymään. Kaikki ketkä olivat pelanneet karsintaa, saavat Erikoiskisa osuuden takasin (11 €). Osuutta ei makseta rahana takaisin, vaan on käytettävissä ensi kaudella kilpailumaksun vähennykseen tai harjoitukseen. Keilahallilla on tiedot ylhäällä pelaajista ja summista. Meneillä oleva Senioreiden Mestaruus päättyy myös, eikä mestaruuksia jaeta. Junioreiden mestaruutta ei keretty pelata, mutta muut mestaruudet jaettiin jo talven aikana.
Naisten Pohjanmaan Rankingin finaalin oli tarkoitus pelata Kokkolassa tänä keväänä, mutta tämän hetkinen tilanne sen esti. Finaali siirtyy toivon mukaan syksylle.
Johtokunta päätti myös ettei kevätkokousta eikä kauden päättäjäisiä järjestetä tämän kevään aikana, vaan pidetään syyskokouksen yhteydessä.
Toivon mukaan pääsemme vielä keilaamaan tämän kevään aikana.
Koitetaan pysyä terveinä!